Kun puhutaan avoimista verkkoympäristöistä, verkon karkeasti 11,5 miljardia, rapiat ja kasvunvara päälle, sivua ovat kaikki yhtä lähellä. Tämä synnyttää kysymyksen, miten opiskelijan huomio pidetään niissä verkkoresursseissa, joiden parissa haluamme opiskelijan toimivan.
Mutta, mutta. Eikö se, että haluamme saada opiskelijan käyttämään jotain tiettyä verkkoresurssia haiskahda behaviorismille ja Herbartille. Ei tuoksu herba(mare), vaan Herbart. (Herbart oli se tyyppi, joka halusi rajoittaa sitä kulmaa, minkä verran opiskelijan pää saa kääntyä sivusuunnassa oppitunnilla. Vai oliko se sittenkin hänen opetuslapsensa Soininen?)
Toisessa keskustelussa puhuttiin käytettävyydestä ja pelien vetovoimasta. Ollaan edelleenkin siis siinä kysymyksessä, millä konsteilla kilpaillaaan. Pitäisikö katsoa kikkojen sijasta autenttisuuden puoleen ja löytää lumo sieltä?
Koulutuksessa vaikuttaisi olevan käytäntönä antaa lähdeluetteloita, joiden pohjalle opiskelijan olisi vastauksensa annettuun kysymykseen perustettava. Tämä näyttää olleen käytäntönä myös meidän opettajankoulutuksessamme. Meitä on ohjattu käyttämään tiettyjä resursseja.
VastaaPoistaTämä perustunee mm. oletukseen, että
opettaja/kouluttaja tietäisi paremmin minkälaisia lähteitä olisi syytä käyttää (jotkut lähteet uskotaan paremmiksi kuin toiset).
Ellei näin olisi, voisi yhteinen oppimiskenttä pirstaloitua hallitsemattomaksi. Lähteiden luotettavuutta ohjaava "arvopohja" voisi murentua, jos opiskelija saisi käyttää mitä lähteitä vain.
Tiettyjen "sallittujen" lähteiden käytön tukemisessa on toki ongelmia. Opettaminen, kuten moni muukaan inhimilinen toiminta, ei liene neutraalia vaan on sävyttynyt monilla tekijöillä: opettamis- ja koulutustoiminnalla on poliittisia ja taloudellisia sekä maailmankuvallisia ja -katsomuksellisia ulottuvuuksia.
Miten löytää kultainen keskitie, jossa oppiminen tapahtuu yhteisellä oppimisen "arvopohjalla", mutta kuitenkin avoimena ja elävänä toimintana sallien myös vallalla olevien yhteisesti hyväksyttyjen normien kyseenalaistamisen?
Opiskelijan huomion kiinnittäminen voinee nykyaikana muodostua ongelmaksi. Oppijalla voi olla esimerkiksi
VastaaPoistaa) neuropsykologian tasolla ilmeneviä ongelmia saada huomiota kiinnittymään (esim. AD/HD, ADD)
b) kemiallisten substanssien "väärinkäytöstä" johtuvaa kyvyttömyyttä kohdistaa huomiotaan (kemiallisia stimulantteja ovat mm. alkoholi, nikotiini, kofeiini, teeiini, muut huumausaineet, energiajuomat)
c) psykologisia esteitä (kognitiivisia, emotionaalisia ja motivationaalisia tekijöitä: auktoriteettikapina, oppimista vaikeuttavat uskomukset ja tunne-elämän virtailut, jne.)
d) sosiaalipsykologisia tekijöitä (ihmissuhteet)
Tai sitten hän on uuden ajan postmoderni nomadi, digi-paimentolainen, jota kukaan tai mikään ei määräile.
VastaaPoistaOnneksi asiat ovat muuttuneet omista kouluajoistani. Historianopettajamme oli todella puuduttava kirjastalukija ja äänikin oli tukahtunut ja kyllästyneen oloinen. Nukahtelimme lähes kaikki hänen tunneillaan. Kerran hän tempaisi laukustaan vanhan kranaatinheittimen hylsyn ja jysäytti sen pöydälle. Ainoa kommentti häneltä oli: "Tässä teille havainnollistusta...". Se hätkähdytti kyllä niin, että kiinnostuin... Tämä oli siis omakohtainen kokemus.
VastaaPoista-Klas
Opiskelijoita ei todellakaan voi pakottaa käyttämään jotain tiettyä nettikanavaa.
VastaaPoistaOmalla alallani näitä ongelmia ei onneksi ole.
Opiskelu tapahtuu silmästä silmään.
Netti ei kuulu maalarin alaan.
Omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuus tuntunee monesta ihmisestä tärkeältä. Ehkä osittain siksi erityisesti teollisissa ja jälkiteollisissa, enemmän tai vähemmän länsimaisen ihmis- ja maailmankäsityksen sävyttävissä, kulttuureissa nuorisokapinallisuus näyttelee suurta osaa tämänpäivän ihmisen elämänkaaressa.
VastaaPoistaNuoruudessa monesti pyritään löytämään oma "ääni", ja siinä työssä vertaissuhteet, vanhemmat ja kouluympäristö opettajineen voivat koettaa tukea kasvavaa ihmistainta.
Yhteiskunnallisesti kuitenkin lienee syytä jossain määrin erilaisin keinoin pyrkiä kanavoimaan ihmisten tarvetta yksilölliseen itsensätoteuttamiseen siten, että se palvelisi myös yhteistä hyvää.
Kahlil Gibran kuuluisassa Profeetta-kirjassaan esittää, että lapsi on nuoli ja vanhempi on jousi, josta tuo nuoli ammutaan. Että vanhemman tehtävä on tukea ja rakastaa, ei syöttää omia ajatuksiaan lapselle. Tämä on hieno, vähän "hipahtava" ajatus, mutta vaatinee kasvattajilta pohdintaa ja kenties kriittistä soveltamistakin.
Ajatus, että voisi olla täysin oman itsensä ja elämänsä herra/rouva/neiti lienee eräs länsimaisen populaariajattelun myytti. Eräs tähän olennaisesti liittyvä ikiaikainen ratkaisematon filosofinen ongelma nimittäin näyttäisi olevan kysymys onko riippumatonta, vapaata inhimillistä tahtoa olemassa vai onko kaikki ennaltamäärättyä?
Lähempänä arkea voi huomata, että itse asiassa me taidamme ollakin orjia: meitä orjuuttavat mm. aistinautintojen tarve, syöminen, hengittäminen, nukkumisen tarve, mahdollisesti erilaiset päihteet, shoppailu, viihde-elektroniikka, viihde sisältönä, liikkumisen tarve, itsensätoteuttamisen tarve, jne.
Se, miten me suhtaudumme tähän "orjuuteemme" ja huomaammeko sitä lainkaan, voinee omalta osaltaan vaikuttaa elämämme mielekkyyden kokemiseen.
Voihan olla, että uskottelemme olevamme vapaita, itsenäisiä, oman elämämme toimijoita, mutta samalla kävelemme kuuliaisesti viihde- ja tajuntateollisuuden sekä poliittisilta ja maailmankuvallisilta taustoiltaan näennäisneutraalin median pauloissa.
Mikäs sen parempi vaikkapa viihdeteollisuudelle, kuin saada meidät uskomaan olevamme kulutuskäyttäymisemme ohjaajia. Kuinka aivan ehdottomasti joku saattaa esimerkiksi tuntea tarvitsevansa uuden kännykän, kun siinä on navigointi, kartat ilmaisia, radio, kosketusnäyttö jne.
Kenties suvaitsevaan kriittisyyteen kasvaminen ja kasvattaminen voisi olla eräs tie? Löytää keinoja pukea vanhat asiat uusiin yhteyksiin, tämän päivän muotoihin.
Vanhoja asioita ovat mm. etiikka, itsen ja toisten kunnioittaminen, itsensä toteuttaminen osana yhteisöä sosiaalisissa ja työelämäyhteyksissä, toimiva yhteiskuntarakenne ja talousjärjestelmä, kulttuuri ja taide sekä kenties jonkin yksilöä itseään suuremman tavoitteen löytäminen elämässä (perhe ja lapset, musiikki, liikunta, taide, tiede, jokin yhteiskunnallinen tai poliittinen aate, jokin uskonnollinen aate, ihmiskunnan palveleminen, mystinen itseoivallus, jne.)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista